Harjoittelu on lähteny käyntiin loistavasti! Tekemistä on riittänyt ja työkaverit ovat todella mukavia. Hienoa päästä näkemään mitä teollinen vaatesuunnittelu oikeasti on ja kuinka tällainen suuremman kokoluokan yritys todella toimii. Aiemmin minulla on kokemusta ainoastaan pienemmistä alan yrityksistä. Tässä esimerkiksi muistoja viime syksyltä, harjoittelustani Hanna Sarénilla. 13 viikkoa kestänyt harjoittelu oli hyvin opettavaista aikaa. Näin mitä pienen, mutta tunnetun brandin pyörittäminen vaatii. Ei riitä että on suunnittelija vaan on oltava myös täyspäiväinen yrittäjä. Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan Riga Fashion weekillä esitellyn malliston luomiseen. Kuvia näytöksestä
30.3.2011
27.3.2011
just Working
Pakko fiilistellä vielä yhden kuvan verran mallistoani. Palautin alkuviikosta kaikki malliston vaatteet ja opinnäytetyöni arvioitaviksi ja nyt olen tämän viikon vaan keräilly voimia uusia haasteita varten. Huomenna aloitan työharjoittelun Texmoda Fashion Group:lla. Kiinnostavaa nähdä mitä tulevat 8 viikkoa tuovat tullessaan. Harjoittelun lisäksi aloitan aika mielenkiintoisen hääpukuprojektin. Valotan asiaa paremmin, kun harjoittelun alkuvaikeuksista on selvitty.
20.3.2011
The Final One
Malliston esittely on tullut tiensä päähän, sillä tänään esittelen sen viimeisen asukokonaisuuden. Päivät ovat menneet vauhdilla ja nyt viimein voi tarkastella koko mallistokokonaisuutta. Kuinka yksittäisten mallien värit, materiaalit ja muodot todella yhdistyvät kokonaisuudeksi. Tavoitteenani oli luoda mallisto, joka erityisesti kuvastaisi minua ja mieltymyksiäni. Niinpä syntyi joukko vaatteita, joissa ajattomuus, selkeys ja naisellisuus yhdistyvät erikoisiin materiaaleihin sekä kokeileviin yksityiskohtiin.
Viimeinen asu koostuu pitkästä mekosta (Aida) ja ruskeasta nahasta valmistetusta vyöstä. Aida on joustavista materiaalista valmistettu mekko, joka eri tavoin asustettuna sopii lähes mihin tahansa tilaisuuteen. Se on vaate, jonka voi kääntää halutessaan ympäri, sillä toinen puoli mekosta on haalean roosan värinen ja toinen puoli luonnonvalkoinen. Vyö antaa mekolle lisää muotoa ja se on valmistettu vanhasta miesten nahkatakin kauluksesta.
19.3.2011
Saturday night Diva
Tänään tanssilattia valloitetaan asukokonaisuudella, joka koostuu mekosta (Helka) ja nipusta kultaisia koruja kaulassa. Ajatus Helkasta syntyi jo malliston suunnittelun alkumetreillä. Pidin mekon ideaa alusta asti loistavana, mutta pelkäsin hiukan sen toimivuuden puolesta. Tarkalla kaavoittamisella sain kuitenkin aikaan mekon, jonka voi pukea ihmisen päälle ja jossa voi vielä jopa liikkuakkin. Kaulassa roikkuvat killuttimet ovat aiemmin kierrätysmateriaaleista valmistamiani koruja.
Helka: Lyhyt musta mekko, jossa yhdistyvät musta sekoitekangas ja musta sifonki. Takakappaleelle ommeltu sifonki taittuu käsien yli eteen, missä se solmitaan mustilla nahkanauhoilla.
18.3.2011
Taking Care
Päivän asukokonaisuus koostuu mekosta (Olga) ja sitä koristavasta vyöstä. Näyttävän materiaalin vuoksi muuta asuun ei edes tarvita.
Olga: Luumunvärisestä kiiltävästä trikoosta valmistettu pitkä mekko. Mekko on malliltaan hyvin yksinkertainen. Olalla on käytetty samoja laskosrakenteita kuin Laila ja Stina paidoissa. Takana pääntiellä halkio, joka sidotaan niskassa nahkanauhoilla. Lantiolla on terävät kulmat, jotka kätkevät sisäänsä taskut. Helma on todella kapea. Muotoa vaatteelle antaa irroitettava vaaleanharmaasta nahasta valmistettu vyö.
17.3.2011
Thursdays's lunchtime
16.3.2011
Wednesday with my wallet
Viikko on edennyt hurjaa vauhtia ja tänään esittelen jo kuudennen asukokonaisuuden. Asun Toppi (Lis) ja hame (Freja) ovat jo ennestään tuttuja, mutta vasta näissä kuvissa pääsevat parhaiten esille. Kaulassa roikkuva pussukka (Kla) on uusi tuttavuus. Kla:n lisäksi kaulaa koristaa ohuesta tyllistä kiedottu huivi.
Lis: Toppi jossa yhdistyvät hiukan kiiltävä trikoo, sifonki ja nahka. Nyt kuvasta näkee takakappaleen rakenteet paremmin.
Freja: Hame on valmistettu nahasta ja paksusta satiinista. Edessä on vetoketju ja vyötäröllä korkea vyötärökaitale. Hame on vuoritettu satiiniosuudelta. Sivuissa lantiolle muodostuu kolmiomaiset muodot laskostelun avulla.
Kla: Nahasta valmistettu kaulassa pidettävä pussukka. Kaulanauha nahkaa ja metalliketjua. Pussukassa on käytetty samaa origamimaista taittelua kuin aiemmin mainituissa laukuissa.
15.3.2011
Telling Stories
Päivän asukokonaisuus koostuu trikoopaidasta (Laila), housuista (Trine) ja laukusta (Kit). Asun vaatteet ovat arkisia, mutta eivät kuitenkaan tylsiä. Suunitellessani mallistoa halusin luoda vaatteita joita voisi oikeasti käyttää. Tähän asti työni ovat pääosin olleet hyvin teatraallisia ja näyttäviä. Ne ovat olleet vaatteita, joita ei voi pitää muualla kuin näytöslavoilla. Nyt olen halunnut kokeilla ja selvittää itselleni olisiko minusta suunnittelemaan mallistoja myös käyttövaatteista.
Laila: Kiiltävästä luumunvärisestä trikoosta valmistettu paita. Materiaalin olen ostanut n. 3 vuotta sitten Eurokankaasta. Ostin aikamoisen määrän kangasta, sillä hinta ei ollut montaa euroa metriltä. Ihastuin materiaalin kiiltoon, vaikka sen tuntu ei ole miellyttävimmästä päästä. Paidan malli on hyvin yksinkertainen. Olan muoto on saatu vastalaskosten avulla ja pääntiellä on löysähkö poolokaulus. Hihat ovat 3/4 mittaiset.
Trine: Housut ovatkin jo aiemmin tutuksi tulleet. Näissä kuvissa vyötärön korkeus ja lantiolla olevat taskurakenteet korostuvat paremmin. Lahkeet ovat todellisuudessa pitkät. Taittelemalla ne huolettomasti ilmeestä saa rennomman.
Kit: Nyt kuvista näkee aiempaa paremmin laukun muodon. Metalliketjun avulla sen voi laittaa myös olalle.
14.3.2011
Monday Morning
Uusi viikko lähtee käyntiin hiukan herkemmällä asulla. Kokonaisuuteen kuuluu sifonkinen paita (Stina), toppi (Lis), housut (Lotte) ja laukku (Brit). Näissä mallistoni vaatteissa kulmikkaat muodot korostuvat pehmeämmin.
Stina: Vaaleanharmaasta sifongista valmistettu paita. Olkasaumoissa olevat vastalaskokset saavat aikaan olan muodon. Paitaa voi pitää rennosti auki tai sitten vyön kanssa. Kuvissa olen käyttänyt valmistamaani mustaa nahkavyötä antamaan lisää muotoa paidalle. Läpinäkyvät materiaalit ovat kiehtoneet minua aina. Niillä saa vaatteisiin uusia ulottuvuuksia ja keveyttä useista kerroksista huolimatta. Tästä syystä myös mallistooni oli pakko saada edes yksi tällainen vaate.
Lis: Toppi onkin tullut tutuksi jo aiemmin. Se on vaate, joka toimii lähes minkä tahansa alaosan kanssa. Nyt takakuvasta näkee hiukan topin selkämystä. Koko yläselän alue on valmistettu sifongista ja siinä on myös halkio joka sidotaan niskasta vaaleanharmailla nahkanauhoilla.
Lotte: Housut, jotka ovat huomattavasti istuvammat kuin aiemmin nähdyt Trinet. Nämä housut on valmistettu mustasta puuvilla/elastan kankaasta. Ostin kankaan n. 5 vuotta sitten ja onneksi olen säästänyt sitä. Tähän malliin se soveltuu täydellisesti. Myös nämä mallistoni housut ovat sivusaumattomat. Ainoat saumat ovat haarasauma ja lahkeiden sisäsaumat. Muotoa vyötärölle on saatu sivulla olevien vastalaskosten avulla. Ne on ommeltu vyötärön kohdalta n. 5 cm matkalta kiinni minkä jälkeen ne avautuvat ja kätkevät sisäänsä taskut. Näistä housuista nähdään myöhemmin vielä parempaa kuvamateriaalia.
Brit: Laukku, jossa hyödynnän samaa taittelua mistä oli puhe jo lauantain asun kohdalla. Myös Brit on ensimmäisiä nahasta valmistettuja protoja. Se on hiukan Kit:iä suurempi ja siinä ei ole olkahihnaa.
13.3.2011
Why Sundays are always so sad?
Sunnuntain asukokonaisuus on yhdistelmä huolettomia vaatteita. Nahkatakki (Karin), toppi (Lis) ja housut (Trine) ovat tärkeitä perusvaatteita mallistossani. Niissä yhdistyvät laadukkaat materiaalit ja yllättävät muodot. Olen valmistanut kaikki malliston vaatteet materiaaleista, jotka ovat olleet minulla ennestään. Eli nyt otin käyttöön kaikki ne ihanat ja arvokkaat kankaat, joita olen hamstrannut vuosien mittaa. Materiaalit olivat siis merkittävässä osassa sunnitteluprosessiani. Niiden perusteella syntyivät vaatteiden muodot ja malliston värimaailma.
Karin: Nahkatakki, joka on valmistettu vanhasta miesten nahkatakista. 80-luvulta peräisin oleva pusakka on vanha kirpputorilöytö. Takin nahka oli miellytävän pehmeää ja säilynyt käytöstä huolimatta lähes virheettömänä. Miettimällä kappaleiden koot ja saumojen sijainnit tarkkaan sain materiaalin riittämään takkiini. Malli on edestä pidempi kuin takaa ja siinä on suuren suuri kaulus. Terävät kulmat saumoissa ja kauluksessa tuovat takin olemukseen ryhtiä.
Lis: Toppi, jossa yhdistyvät hiukan kiiltävä trikoo, sifonki ja nahka. Edestä hyvin yksinkertainen malli yllättää takakappaleen rakenteillaan. Kerron lisää vaatteesta ensiviikolla, kun nähtävillä on paremmin sitä esitteleviä kuvia.
Trine: Rennot beigenväriset housut, joissa korkea vyötärö ja hieman laskettu haara. Materiaalina on käytännöllinen sekoitekangas, jonka olen ostanut noin neljä vuotta sitten. Suunnittelin mallin, koska halusin tehdä mallistooni yhdet hiukan poikkeavat housut. Näissä housuissa ei ole lainkaan sivusaumoja, vaan pientä muotoa antavat saumat kulkevat edessä ja takana perinteisten prässien paikalla. Kaavoitin sivuille vastalaskokset, jotka kätkevät sisäänsä taskut ja näin sain aikaan terävät kulmat lantiolle. Housuistakin näemme lisää materiaalia myöhemmin.
12.3.2011
My purple paper planes
Toinen mallistoni asukokonaisuuksista käsittää mekon (Vilda) ja laukun (Kit). Vilda oli ensimmäinen vaate, jonka suunnittelin tähän mallistoon. Idea mekosta on ollut vahva alusta alkaen ja se on vaikuttanut luonteellaan hyvin paljon koko malliston ilmeeseen.
Vilda: Violetista puuvillasatiinista valmistettu pikkumekko/tunika. Vaatteen muoto itsessään on hyvin yksinkertainen. Ylimääräiset saumat on pyritty karsimaan pois ja siluetti on selkeä. Linjoja rikkomaan olkasaumojen yhteyteen on sijoitettu näyttävät kolmiorakenteet. Sain idean niihin paperilennokeista. Halusin vaatteeseen samat terävät muodot sekä tarkkan taittelun. Pienenä yllätyksenä takakappaleella avautuu pääntieltä pitkä halkio, joka paljastaa siivun selkää. Vaaleanharmaat nahkanauhat ja koristelut viimeistelevät aukon.
Kit: Nahasta valmistettu laukku ei varsinaisesti kuulu mallistoon. Se on viime kesältä ja ensimmäinen proto "suikka" laukuksi luonnehditusta mallista. Laukun origamimaisen taittelun vuoksi sen muoto muistuttaa veneenmallista suikkapäähinettä. Voin kertoa lisää laukun taittelusta ja yksityiskohdista julkaistuani kaikki malliston asukokonaisuudet. Olen suunnitellut ja valmistanut useita laukkuja joissa hyödynnän samaa taittelua.
11.3.2011
Finally Friday
Perjantai on vihdoin koittanut ja on aika julkaista ensimmäinen asu. Se koostuu päällystakista (Kaia), t-paidasta (Siv) ja hameesta (Freja). Nämä asukokonaisuuden vaatteet valottavat hyvin koko malliston luonnetta. Vaatteiden muodot, harkitut yksityiskohdat ja erikoiset materiaalien yhdistelmät muodostavat kokonaisuuden, joka on minun näköiseni. Mallistoa suunnitellessani poimin ideoita omista arkisista havainnoistani. En edes yrittänyt seurata muodin tulevia suuntia, trendivärejä tai materiaaleja. En myöskään määritellyt mallistolleni tarkkaa kohderyhmää enkä sesonkia, sillä tällä kertaa halusin luoda malliston, jossa yhdistyvät vain omat mieltymykseni ja näkemykseni.
Kaia: Takki on yksi malliston keskeisimmistä vaatteista. Sen materiaali on peräisin vanhasta miesten trenssistä, joka löytyi viime kesänä Mannerheimintien Uffilta parilla eurolla. Laadukkaan tuntuinen puuvilla-polyester kangas oli ennen kaikkea todella hyvän värinen, joten se oli pakko ostaa. Malliston takin materiaaliksi se soveltui täydellisesti. Takki on kokonaan vuoritettu ja sekä edessä että takana olkapäiltä laskeutuu kolme myötälaskosta. Olat viimeistelee osittain irralliset kolmiokoristeet. Etukappaleen leikkaussaumoihin on upotettu taskut ja hihoja koristavat kaistaleet on saatu leikkelemällä trenssin vyötä.
Siv: Valmistin t-paidan ensimmäisten vaatteiden joukossa. Olkasaumoissa olevien kolmiorakenteiden onnistuminen vaati huolellista kaavoittamista. Hiukan kiiltävästä harmaasta trikoosta valmistettusta paidasta nähdään tarkempia kuvia myöhemmin.
Freja: Hame, jossa nahka ja paksuhko satiini yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi. Myös hameesta saadaan myöhemmin viikolla yksityiskohtaisempia kuvia.
10.3.2011
My First Collection
Nyt heti alkuun. Blogin avautumisen kunniaksi, alkaa ensimmäisen oman mallistoni asukokonaisuuksista koostuva maraton. Huomisesta alkaen seuraavan kymmenen päivän ajan julkaistaan uusi asukokonaisuus ja käsitellään sen tarina. Suunnittelin ja valmistin muotoilijaopintojeni päättötyönä naistenvaatemalliston, jossa yhdistyvät kokeilevat elementit ja kaupallisten vaatteiden vaatimukset.
Mallisto kuvattiin 3.3 Kuopiossa. Suuret kiitokset kaikille avustajille, erityisesti Malli Emiisa Knuutinen sekä meikkitaiteilija Taru Eskelinen/RipsiBar!
i & Minä
Vihdoin ja viimein! Jo kauan mielessäni ollut idea omasta blogista tai nettisivuista on vihdoinkin käynyt toteen. Nyt avautuu ensimmäinen oma blogini i & Krista Korkiakoski. Tästä päivästä lähtien, mielenkiintoisimmat työni sekä muita vaatetusalaan liittyviä vaiheitani, julkaistaan täällä. Kaikkien teidän kiinnostuneiden on nyt helpompi seurata työskentelyäni ja nähdä tuotoksiani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























