11.9.2011

The shipping

Nyt on FinnFestin Green Design competition kilpailtu ja puku saatu takaisin. Paluumatkalla paketti matkasi mantereelta toiselle yhteensä kuuden kaupungin kautta ja silti tuli ehjänä perille. Puku oli kerännyt paljon huomiota festivaaleilla ja niinpä se nappasikin Peoples choise award -palkinnon! Kilpailun voiton vei Aleta Maki luonnonmateriaaleista valmistetulla käsilaukullaan. Onnea hänelle! Kilpailun tuomaristo luonnehti voittajan työtä mm. kauniiksi, käytännölliseksi ja huolella valmistetuksi.

Ainiin muuten! Vierailin eilen Kaapelitehtaalla Design market -tapahtumassa ja olen vieläkin niin haltioissani. Halli oli täynnä ihmisiä ja toinen toistaan mielenkiintoisempia myyntipöytiä! Ehkäpä minäkin vielä jonain päivänä...

28.7.2011

Here again!

Heinäkuun helteet ja kiireet alkaa olla takana. Aiemmin mainitsemani hääpuku on valmis ja luovutettu asiakkaalle. Lopputulos oli täydellinen! Päivät töissä ovat olleet työntäyteisiä, koska suurin osa työkavereista on ollut lomalla. Tosin tälle viikolle pientä stressiä on aiheuttanut jokin ihan muu nimittäin FinnFest 2011 Green Design- kilpailu.

Osallistuin kilpailuun alkukesästä ja nyt maanantaina sain tietää päässeeni finaaliin "Ne puhtaat valkeat" työlläni (Kilpailussa nimi PureWhite). Puku tuli finaaliin pääsyn takia postittaa Los Angelesiin mahdollisimman pian. Lentorahtikulut olivat aluksi huikeat, mutta onneksi työ pystyttiin lähettämään työpaikkani kautta mikä pienensi hiukan kustannuksia. Voi olla että puku jää sinne, sillä rahaa paluupostiin ei taida enää olla. Kilpailusta on käynnissä äänestys Facebook:ssa. Täällä!

20.6.2011

VNS



NRJ Fashion Awardsien lisäksi osallistuin keväällä 2009 Vuoden nuori suunnittelija-kilpailuun. Tehtävänä oli suunnitella cocktail-tyyppiset juhla-asut ystävyksille loppuvuoden juhliin. Tuomaroinnissa kiinnitettiin erityisesti huomiota materiaalivalintoihin.

Minulla oli jo pitkään ollut mielessäni ajatus juhlavaatteista joissa voisi käyttää chenille-tekniikkaa hienostuneesti. Chenille-tekniikassa ommellaan useita kangaskerroksia päällekkäin. Lopuksi osa kangaskerroksista leikataan auki ommelten väleistä niin, että loputulos näyttää repaleiselta. Materiaalit ovat useimmiten hyvin arkisia esim. farkkua ja eripaksuisia ja kuvioisia puuvillakankaita. Päätin kokeilla kuinka tekniikka toimii ohuenohuessa sifongissa ja toimihan se! 

Suunnittelin kaksi pukua joissa molemmissa käytin sifongista ommeltavaa chenille-tekniikkaa. Väreiksi valikoitui musta sekä harmaan eri sävyt. Tarkkaan aseteltuina väreistä saisi luotua hienovaraisesti sävyä vaihtavan pinnan. Mallien suunnitelmien lisäksi ompelin kilpailutyöni yhteyteen mallitilkun tekniikasta, jotta tuomaristo varmasti ymmärtäisi ideani.

Hyvä, että ompelin tilkun, sillä tuomaristo kiinnostui erityisesti materiaalin muokkauksestani ja kutsui minut haastatteluun kesäkuussa 2009. Olin päässyt 4 finalistin joukkoon Graceful- työlläni. Voittoa ei tästäkään kilpailusta tullut, mutta kokemusta suuresti ja lisäksi kiva pieni merkintä CV:een.





6.6.2011

The Maid of F



Osallistuin kesällä 2009 NRJ Fashion awards -kilpailuun. Tehtävänä oli suunnitella kolmen asun mallisto kunnianosoituksena omalle sankarille. Kilpailussa tultiin arvioimaan ensisijaisesti luovuutta, taiteellista kokonaisuutta, vaatteiden toimivuutta, uusia ratkaisuja sekä materiaalien innovatiivista käyttöä. Kilpailu
oli kuin luotu minulle! 

Minulla oli pitkään pyörinyt mielessäni ajatus uudenlaisista kansallispuvuista. Nykypäivänä harva aikuinenkaan enää tajuaa miten arvokkaita käsityötaidonnäytteitä kansallispuvut ovat. Suomalaiseen vaatesuunnitteluun haalitaan ideoita ja inspiraatiota maailmalta, mutta kukaan ei hoksaa käyttää kunnolla hyväksi omia perinteitämme. Kilpailun avulla minulla oli mahdollisuus nostaa suomalaisuus ja kansallispuvut uudella, nykyaikaisella tavalla esille.

Suunnittelin kolme asukokonaisuutta, joissa yhdistyivät älyttömät rakenteelliset ratkaisut ja munsalan kansallispuku. Asut oli tarkoitettu sankarilliselle uudenlaiselle Suomineidolle, joka taistelee nyky yhteiskunnassa paremman tulevaisuuden puolesta. Asujen oli tarkoitus olla ylilyöviä, mutta kuitenkin kauniita. Tuomaristo valitsi työni kymmenen finalistin joukkoon lähes sadasta kilpailutyöstä. Kun pääsy finaaliin oli varmistunut, alkoi asujen valmistus ja suomalaisuutta ylistävän näytös-spektaakkelin suunnittelu.

Asut esiteltiin Helsingissä Kaapelitehtaalla 19.11.2009. Sijoitusta tasokkaassa kilpailussa ei tullut, mutta saamani palautteen perusteella mallisto oli ainakin jäänyt ihmisten mieleen. Kuvia näytöksestä löytyy mm. täältä! Julkaisussa olevissa kuvissa mallina jälleen ihana Emiisa!



3.6.2011

Funky Sue







Funky Sue oli ensimmäinen mallistokokonaisuus jonka suunnittelin yksin. Malliston suunnittelu alkoi jouluna 2008 ja projekti jatkui asukokonaisuuden valmistamisella vielä vuoden vaihteen jälkeen. Tehtävänantona oli suunnitella sirkusaiheinen mallisto. Aluksi aihe tuntui vaikealta, koska yleisimmät sirkukseen liitettävät asiat (klovnit, kirkkaat värit, leijonat..) eivät oikein kiinnostaneet minua. Idea malliston ilmeelle löytyi lopulta perinteisistä sirkusten freak showsta.

Niinpä päädyin luomaan joukon vaatteita joissa perinteiset yksityiskohdat ovat vinksallaan, väärin päin tai ihan täysin väärissä paikoissa. Esimerkiksi takissa taskut ja liivissä nappilista sijaitsevat takakappaleilla. Housuissa rannekkeet sijaitsevat lahkeensuissa ja mekon helmassa päärmeen sijaan on kaulus. Valmistin lopuksi asukokonaisuuden johon kuului trikoopaita, sifonkinen toppi sekä shortsit. Trikoopaitaa koristaa niskassa oleva rusetti, toppia selässä sijaitseva nappilista ja shortseja sivuissa olevat nappilistat sekä kaulukset lahkeensuissa. Valmis kokonaisuus valokuvattiin Kuopion Muotoiluakatemian valokuvausstudiolla. Asu oli myös mukana Kuopiossa H-talossa järjestetyssä näytöksessä 23.4.2009.

28.5.2011

Aura





Aura on urheiluvaatemallisto, jonka suunnittelin yhdessä kolmen opiskelukaverini kanssa syksyllä 2008. Se oli ensimmäinen mallisto jota työstettiin "ammattimaisesti". Eli kaikki suunnittelutyö esim. mallit, kuosit ja printit piirrettiin erilaisilla tietokoneohjelmilla.

Mallisto on suunnattu naisille ja vaatteet suunniteltu erityisen vaativiin olosuhteisiin. Se sisältää kaikki ne asukokonaisuuden kerrokset mitä talvisten urheilulajien harrastaminen vaatii. Kerrasto, toppavaatteet, tuulta pitävät kerrokset, säärystimet, hiihtohansikkaat ja päähineet ovat sekä leikkauksiltaan että väreiltään hyvin naisellisia. Violetin, oranssin ja harmaan eri sävyt toistuvat hallitusti kaikissa vaatekappaleissa.

Muistan vieläkin kuinka vaivatonta yhteistyö ryhmämme jäsenten kanssa oli. Jokaisella oli oma tehtävänsä ja mielipiteemme asioista olivat hyvin samanlaisia. Palaute mallistosta oli pelkästään positiivista ja olen vieläkin todella tyytyväinen lopputulokseen. Hienoa, että ensimmäinen suunnittelemamme mallisto oli laajuudestaan huolimatta näin yhtenäinen ja onnistunut kokonaisuus.

24.5.2011

100% Minua




Keväällä 2008 aloitimme koulussa yhteistyön Kuopion Kontti kierrätystavaratalon kanssa. Luokkamme osallistui 100% Minua- kampanjaan, jonka tarkoituksena oli luoda Konttiin lahjoitetuista vaatteista nykyaikaisia ja tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Valmistetut asut esiteltiin Kuopion Kontissa järjestetyssä näytöksessä 20.11.2008. Kuvia näytöksestä

Valmistamaani asukokonaisuuteen kuuluu takki, mekko, laukku, kumisaappaat, hansikkaat sekä huivi. Lähdin tavoittelemaan kokonaisuudelle rentoa ja syksyistä fiilistä. Muokkasin 80-l peräisin olevasta paita ja hame yhdistelmästä lyhyen pikku mekon. Materiaali oli ok, mutta erityisesti pidin vaatteen väristä. Turkoosin sävy oli juuri oikea! Hameen ja paidan lisäksi muotoilin uusiksi naisten vanhan päällystakin. Malli lyheni, keskelle taakse ompelin pitkän vastalaskoksen ja kaulus muuttui korkeaksi pystykaulukseksi, jota koristaa erikokoiset valkoiset napit. Tärkein asuste kokonaisuudessa on kumisaappaat. Silppusin perinteiset Nokian saappaat nilkkamittaisiksi ja taiteilin niihin kukkakoristeet. Nahkalaukkuun lisäsin samanlaisen kukkakoristeen kuin saappaisiin. Lopuksi vielä ompelin nahkakäsineisiin vetoketjukoristeet.

Olen vieläkin todella tyytyväinen luomaani kokonaisuuteen. Lopputulos on hallittu, vaikka materiaalit vaihtelevatkin laidasta laitaan. Asu esiteltiin myöhemmin myös Kallavesj 2009 messuilla. Studiokuvat JSuvala.

22.5.2011

First Case


Ensimmäinen työni oli muotoiluharjoituksena toteutettu valkoinen mekko. Mekko on valmistettu polyester taftista ja sifongista. Sifonki on laskosteltu taftin päälle vinoon langansuuntaan ja helma on edestä selkeästi takaosaa lyhyempi. Vyötäröllä koristeena on suuri tafti-rusetti.

Valmistin mekon ensimmäisessä jaksossa ja muistan kuinka jännitin arviointitilaisuutta. Mekko oli työ, jonka avulla opettajat näkivät ensimmäisen kerran osaamistani. Halusin onnistua kaikilla osa-alueilla mahdollisimman hyvin. Mekon rusetin koko aiheutti paljon keskustelua valmistusvaiheessa, mutta onneksi pidin puoleni ja tein siitä niin suuren kuin mahdollista. Työ arvosteltiin onnistuneeksi ja niinpä ensimmäinen arvosanani oli kiitettävä.

15.5.2011

My May


Viikot ovat menneet vauhdilla ja huomaan edellisestä tekstistänikin olevan jo aika kauan. Harjoittelu, hääpuku sekä opinnäytetyön viimeistely ovat vieneet kaiken aikani. Nyt viimein opinnäytetyö on lopullisesti palautettu, hääpuku odottaa toista sovitusta ja harjottelua jäljellä on enää viikko. Lopulta kuitenki ehkä kaikkein tärkeimmäksi viimeaikaiseksi saavutukseksi nousee se, että onnistuin saamaan töitä. Aloitan 23.5 suunnitteluassarina yhdessä Suomen suurimassa valmisvaatteiden maahantuontiin ja vientiin keskittyneessä yrityksessä. 

Viimein alan tajuta, että kouluni on oikeasti kohta ohi. Takana on työläät, mutta mielettömän hienot neljä vuotta. Nyt on aika muistella menneitä, joten julkaisen täällä tulevan kahden viikon aikana opiskeluvuosieni merkittävimmät työni. Te tiedättekin mihin kaikki päättyy, mutta ette sitä mistä kaikki alkoi!


18.4.2011

Leather goodies!



Nyt vihdoin ja viimein esittelen paremmin malliston yhteydessä nähdyt pikkuiset laukut ja pussukat. Muotonsa vuoksi niitä on alettu kutsua mm. suikka-laukuiksi. Niiden koot vaihtelevat, mutta idea kaikissa on sama: erikoinen taittelu yhdistettynä kierrätettyyn nahkaan. Viivapiirroksista hahmottaa parhaiten laukkujen rakenteet.

Suurin malli (Brit) on n. 38 cm leveä. Kuvan laukku on valmistettu kirpputorilta löydetystä nahkahameesta. Kädessä kuljetettava malli ja sisällä pieni tasku.

Toinen malleista (Kit) on hieman edellistä pienempi (n. 33 cm leveä). Laukussa hihnana on metalliketju, joten sitä voi kuljettaa myös olalla. Sisäpuolella pieni tasku. Kuvan laukku on valmistettu lahjoituksena saaduista ylijäämäpaloista.

Kla on joukon pienin. Se on kaulaan ripustettava pussukka, jota voi pitää koristeena tai esim. avaimen säilytykseen. Kuvan pussukka on valmistettu Uffilta löytyneistä nahkahousuista.

Suuremmissa laukuissa (Brit ja Kit) kulmia ei ole kiinnitetty yhteen, joten tarvittaessa laukku laajenee suuremmaksi. Pussukassa (Kla)  kulmat on kiinnitetty, jotta sen ryhdikäs muoto säilyy. Kaikki pussukat ovat uniikkeja, koska kahta täysin samanlaista ei ole pienten materiaalimäärien vuoksi. Kehittely vaiheessa on vielä suuren suuri käsilaukku sekä hiukan Kla:ta suurempi kukkaro-malli.

6.4.2011

White Waste


Kuten aiemmin mainitsin työn alla on tällä hetkellä mielenkiintoinen hääpuku-projekti. Puvun innoittajana on viime vuonna toteuttamani Ne puhtaat valkeat-tilataideteos. Valmistin teoksen kierrätetyistä valkoisista kodintekstiileistä esim. lakanoista, täkeistä, tyynyistä, verhoista, liinoista... Yläosa on muotoiltu vanhasta räsymatosta ja alushame rakennettu minkkiverkosta. Teos oli esillä kesän 2010 Kuopion Muotoiluakatemian Utopia ja kotiinpaluu- näyttelyssä. 

Asiakkaani ihastui näyttelyssä näkemäänsä työhön. Hän otti minuun yhteyttä ja en millään voinut kieltäytyä työtarjouksesta. Teoksen tekeminen oli työlästä, mutta kuitenkin niin antoisaa, että olin valmis toteuttamaan samantyyppisen projektin uudelleen. Erona edelliseen on tietysti se, että nyt valmistan vaatteen, jota voi oikeasti käyttää. Sama sanoma materiaalien kierrättämisestä ja arkisten asioiden kauneudesta korostuu kuitenkin myös tässä projektissa. Lisäarvoa puvulle tuo vielä se, että valmistan sen morsiammen itse valitsemista ja hänelle tärkeistä materiaaleista.  



30.3.2011

Work Experiences













Harjoittelu on lähteny käyntiin loistavasti! Tekemistä on riittänyt ja työkaverit ovat todella mukavia. Hienoa päästä näkemään mitä teollinen vaatesuunnittelu oikeasti on ja kuinka tällainen suuremman kokoluokan yritys todella toimii. Aiemmin minulla on kokemusta ainoastaan pienemmistä alan yrityksistä. Tässä esimerkiksi muistoja viime syksyltä, harjoittelustani Hanna Sarénilla. 13 viikkoa kestänyt harjoittelu oli hyvin opettavaista aikaa. Näin mitä pienen, mutta tunnetun brandin pyörittäminen vaatii. Ei riitä että on suunnittelija vaan on oltava myös täyspäiväinen yrittäjä. Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan Riga Fashion weekillä esitellyn malliston luomiseen. Kuvia näytöksestä 

27.3.2011

just Working

Pakko fiilistellä vielä yhden kuvan verran mallistoani. Palautin alkuviikosta kaikki malliston vaatteet ja opinnäytetyöni arvioitaviksi ja nyt olen tämän viikon vaan keräilly voimia uusia haasteita varten. Huomenna aloitan työharjoittelun Texmoda Fashion Group:lla. Kiinnostavaa nähdä mitä tulevat 8 viikkoa tuovat tullessaan. Harjoittelun lisäksi aloitan aika mielenkiintoisen hääpukuprojektin. Valotan asiaa paremmin, kun harjoittelun alkuvaikeuksista on selvitty.

20.3.2011

The Final One


Malliston esittely on tullut tiensä päähän, sillä tänään esittelen sen viimeisen asukokonaisuuden. Päivät ovat menneet vauhdilla ja nyt viimein voi tarkastella koko mallistokokonaisuutta. Kuinka yksittäisten mallien värit, materiaalit ja muodot todella yhdistyvät kokonaisuudeksi. Tavoitteenani oli luoda mallisto, joka erityisesti kuvastaisi minua ja mieltymyksiäni. Niinpä syntyi joukko vaatteita, joissa ajattomuus, selkeys ja naisellisuus yhdistyvät erikoisiin materiaaleihin sekä kokeileviin yksityiskohtiin.    

Viimeinen asu koostuu pitkästä mekosta (Aida) ja ruskeasta nahasta valmistetusta vyöstä. Aida on joustavista materiaalista valmistettu mekko, joka eri tavoin asustettuna sopii lähes mihin tahansa tilaisuuteen. Se on vaate, jonka voi kääntää halutessaan ympäri, sillä toinen puoli mekosta on haalean roosan värinen ja toinen puoli luonnonvalkoinen. Vyö antaa mekolle lisää muotoa ja se on valmistettu vanhasta miesten nahkatakin kauluksesta. 


19.3.2011

Saturday night Diva




Tänään tanssilattia valloitetaan asukokonaisuudella, joka koostuu mekosta (Helka) ja nipusta kultaisia koruja kaulassa. Ajatus Helkasta syntyi jo malliston suunnittelun alkumetreillä. Pidin mekon ideaa alusta asti loistavana, mutta pelkäsin hiukan sen toimivuuden puolesta. Tarkalla kaavoittamisella sain kuitenkin aikaan mekon, jonka voi pukea ihmisen päälle ja jossa voi vielä jopa liikkuakkin. Kaulassa roikkuvat killuttimet ovat aiemmin kierrätysmateriaaleista valmistamiani koruja. 

Helka: Lyhyt musta mekko, jossa yhdistyvät musta sekoitekangas ja musta sifonki. Takakappaleelle ommeltu sifonki taittuu käsien yli eteen, missä se solmitaan mustilla nahkanauhoilla. 

18.3.2011

Taking Care



Päivän asukokonaisuus koostuu mekosta (Olga) ja sitä koristavasta vyöstä. Näyttävän materiaalin vuoksi muuta asuun ei edes tarvita.

Olga: Luumunvärisestä kiiltävästä trikoosta valmistettu pitkä mekko. Mekko on malliltaan hyvin yksinkertainen. Olalla on käytetty samoja laskosrakenteita kuin Laila ja Stina paidoissa. Takana pääntiellä halkio, joka sidotaan niskassa nahkanauhoilla.  Lantiolla on terävät kulmat, jotka kätkevät sisäänsä taskut. Helma on todella kapea. Muotoa vaatteelle antaa irroitettava vaaleanharmaasta nahasta valmistettu vyö.

17.3.2011

Thursdays's lunchtime

 

Torstaina lounastetaan asussa, joka koostuu nahkatakista (Karin), t-paidasta (Siv), housuista (Lotte) ja nahkapussukasta (Kla). Kaikki mallit ovat ennestään tuttuja. Näissä kuvissa erityisen hyvin oikeuksiin pääsevät Lotte-housut ja ruskeasta nahasta valmistettu Kla-pussukka.

16.3.2011

Wednesday with my wallet




Viikko on edennyt hurjaa vauhtia ja tänään esittelen jo kuudennen asukokonaisuuden. Asun Toppi (Lis) ja hame (Freja) ovat jo ennestään tuttuja, mutta vasta näissä kuvissa pääsevat parhaiten esille. Kaulassa roikkuva pussukka (Kla) on uusi tuttavuus. Kla:n lisäksi kaulaa koristaa ohuesta tyllistä kiedottu huivi. 

Lis: Toppi jossa yhdistyvät hiukan kiiltävä trikoo, sifonki ja nahka. Nyt kuvasta näkee takakappaleen rakenteet paremmin.

Freja: Hame on valmistettu nahasta ja paksusta satiinista. Edessä on vetoketju ja vyötäröllä korkea vyötärökaitale. Hame on vuoritettu satiiniosuudelta. Sivuissa lantiolle muodostuu kolmiomaiset muodot laskostelun avulla. 

Kla: Nahasta valmistettu kaulassa pidettävä pussukka. Kaulanauha nahkaa ja metalliketjua. Pussukassa on käytetty samaa origamimaista taittelua kuin aiemmin mainituissa laukuissa. 

  

15.3.2011

Telling Stories




Päivän asukokonaisuus koostuu trikoopaidasta (Laila), housuista (Trine) ja laukusta (Kit). Asun vaatteet ovat arkisia, mutta eivät kuitenkaan tylsiä. Suunitellessani mallistoa halusin luoda vaatteita joita voisi oikeasti käyttää. Tähän asti työni ovat pääosin olleet hyvin teatraallisia ja näyttäviä. Ne ovat olleet vaatteita, joita ei voi pitää muualla kuin näytöslavoilla. Nyt olen halunnut kokeilla ja selvittää itselleni olisiko minusta suunnittelemaan mallistoja myös käyttövaatteista. 

Laila: Kiiltävästä luumunvärisestä trikoosta valmistettu paita. Materiaalin olen ostanut n. 3 vuotta sitten Eurokankaasta. Ostin aikamoisen määrän kangasta, sillä hinta ei ollut montaa euroa metriltä. Ihastuin materiaalin kiiltoon, vaikka sen tuntu ei ole miellyttävimmästä päästä. Paidan malli on hyvin yksinkertainen. Olan muoto on saatu vastalaskosten avulla ja pääntiellä on löysähkö poolokaulus. Hihat ovat 3/4 mittaiset.

Trine: Housut ovatkin jo aiemmin tutuksi tulleet. Näissä kuvissa vyötärön korkeus ja  lantiolla olevat taskurakenteet korostuvat paremmin. Lahkeet ovat todellisuudessa pitkät. Taittelemalla ne huolettomasti ilmeestä saa rennomman.

Kit: Nyt kuvista näkee aiempaa paremmin laukun muodon. Metalliketjun avulla sen voi laittaa myös olalle.

14.3.2011

Monday Morning



Uusi viikko lähtee käyntiin hiukan herkemmällä asulla. Kokonaisuuteen kuuluu sifonkinen paita (Stina), toppi (Lis), housut (Lotte) ja laukku (Brit). Näissä mallistoni vaatteissa kulmikkaat muodot korostuvat pehmeämmin. 

Stina: Vaaleanharmaasta sifongista valmistettu paita. Olkasaumoissa olevat vastalaskokset saavat aikaan olan muodon. Paitaa voi pitää rennosti auki tai sitten vyön kanssa. Kuvissa olen käyttänyt valmistamaani mustaa nahkavyötä antamaan lisää muotoa paidalle. Läpinäkyvät materiaalit ovat kiehtoneet minua aina. Niillä saa vaatteisiin uusia ulottuvuuksia ja keveyttä useista kerroksista huolimatta. Tästä syystä myös mallistooni oli pakko saada edes yksi tällainen vaate.

Lis: Toppi onkin tullut tutuksi jo aiemmin. Se on vaate, joka toimii lähes minkä tahansa alaosan kanssa. Nyt takakuvasta näkee hiukan topin selkämystä. Koko yläselän alue on valmistettu sifongista ja siinä on myös halkio joka sidotaan niskasta vaaleanharmailla nahkanauhoilla. 

Lotte: Housut, jotka ovat huomattavasti istuvammat kuin aiemmin nähdyt Trinet. Nämä housut on valmistettu mustasta puuvilla/elastan kankaasta. Ostin kankaan n. 5 vuotta sitten ja onneksi olen säästänyt sitä. Tähän malliin se soveltuu täydellisesti. Myös nämä mallistoni housut ovat sivusaumattomat. Ainoat saumat ovat haarasauma ja lahkeiden sisäsaumat. Muotoa vyötärölle on saatu sivulla olevien vastalaskosten avulla. Ne on ommeltu vyötärön kohdalta n. 5 cm matkalta kiinni minkä jälkeen ne avautuvat ja kätkevät sisäänsä taskut. Näistä housuista nähdään myöhemmin vielä parempaa kuvamateriaalia.

Brit: Laukku, jossa hyödynnän samaa taittelua mistä oli puhe jo lauantain asun kohdalla. Myös Brit on ensimmäisiä nahasta valmistettuja protoja. Se on hiukan Kit:iä suurempi ja siinä ei ole olkahihnaa.

13.3.2011

Why Sundays are always so sad?


Sunnuntain asukokonaisuus on yhdistelmä huolettomia vaatteita. Nahkatakki (Karin), toppi (Lis) ja housut (Trine) ovat tärkeitä perusvaatteita mallistossani. Niissä yhdistyvät laadukkaat materiaalit ja yllättävät muodot. Olen valmistanut kaikki malliston vaatteet materiaaleista, jotka ovat olleet minulla ennestään. Eli nyt otin käyttöön kaikki ne ihanat ja arvokkaat kankaat, joita olen hamstrannut vuosien mittaa. Materiaalit olivat siis merkittävässä osassa sunnitteluprosessiani. Niiden perusteella syntyivät vaatteiden muodot ja malliston värimaailma.

Karin: Nahkatakki, joka on valmistettu vanhasta miesten nahkatakista. 80-luvulta peräisin oleva pusakka on vanha kirpputorilöytö. Takin nahka oli miellytävän pehmeää ja säilynyt käytöstä huolimatta lähes virheettömänä. Miettimällä kappaleiden koot ja saumojen sijainnit tarkkaan sain materiaalin riittämään takkiini. Malli on edestä pidempi kuin takaa ja siinä on suuren suuri kaulus. Terävät kulmat saumoissa ja kauluksessa tuovat takin olemukseen ryhtiä.
   
Lis: Toppi, jossa yhdistyvät hiukan kiiltävä trikoo, sifonki ja nahka. Edestä hyvin yksinkertainen malli yllättää takakappaleen rakenteillaan. Kerron lisää vaatteesta ensiviikolla, kun nähtävillä on paremmin sitä esitteleviä kuvia.

Trine: Rennot beigenväriset housut, joissa korkea vyötärö ja hieman laskettu haara. Materiaalina on käytännöllinen sekoitekangas, jonka olen ostanut noin neljä vuotta sitten. Suunnittelin mallin, koska halusin tehdä mallistooni yhdet hiukan poikkeavat housut. Näissä housuissa ei ole lainkaan sivusaumoja, vaan pientä muotoa antavat saumat kulkevat edessä ja takana perinteisten prässien paikalla. Kaavoitin sivuille vastalaskokset, jotka kätkevät sisäänsä taskut ja näin sain aikaan terävät kulmat lantiolle. Housuistakin näemme lisää materiaalia myöhemmin. 

12.3.2011

My purple paper planes



Toinen mallistoni asukokonaisuuksista käsittää mekon (Vilda) ja laukun (Kit). Vilda oli ensimmäinen vaate, jonka suunnittelin tähän mallistoon. Idea mekosta on ollut vahva alusta alkaen ja se on vaikuttanut luonteellaan hyvin paljon koko malliston ilmeeseen.

Vilda: Violetista puuvillasatiinista valmistettu pikkumekko/tunika. Vaatteen muoto itsessään on hyvin yksinkertainen. Ylimääräiset saumat on pyritty karsimaan pois ja siluetti on selkeä. Linjoja rikkomaan olkasaumojen yhteyteen on sijoitettu näyttävät kolmiorakenteet. Sain idean niihin paperilennokeista. Halusin vaatteeseen samat terävät muodot sekä tarkkan taittelun. Pienenä yllätyksenä takakappaleella avautuu pääntieltä pitkä halkio, joka paljastaa siivun selkää. Vaaleanharmaat nahkanauhat ja koristelut viimeistelevät aukon.

Kit: Nahasta valmistettu laukku ei varsinaisesti kuulu mallistoon. Se on viime kesältä ja ensimmäinen proto "suikka" laukuksi luonnehditusta mallista. Laukun origamimaisen taittelun vuoksi sen muoto muistuttaa veneenmallista suikkapäähinettä. Voin kertoa lisää laukun taittelusta ja yksityiskohdista julkaistuani kaikki malliston asukokonaisuudet. Olen suunnitellut ja valmistanut useita laukkuja joissa hyödynnän samaa taittelua.

11.3.2011

Finally Friday


Perjantai on vihdoin koittanut ja on aika julkaista ensimmäinen asu. Se koostuu päällystakista (Kaia), t-paidasta (Siv) ja hameesta (Freja). Nämä asukokonaisuuden vaatteet valottavat hyvin koko malliston luonnetta. Vaatteiden muodot, harkitut yksityiskohdat ja erikoiset materiaalien yhdistelmät muodostavat kokonaisuuden, joka on minun näköiseni. Mallistoa suunnitellessani poimin ideoita omista arkisista havainnoistani. En edes yrittänyt seurata muodin tulevia suuntia, trendivärejä tai materiaaleja. En myöskään määritellyt mallistolleni tarkkaa kohderyhmää enkä sesonkia, sillä tällä kertaa halusin luoda malliston, jossa yhdistyvät vain omat mieltymykseni ja näkemykseni.

Kaia: Takki on yksi malliston keskeisimmistä vaatteista. Sen materiaali on peräisin vanhasta miesten trenssistä, joka löytyi viime kesänä Mannerheimintien Uffilta parilla eurolla. Laadukkaan tuntuinen puuvilla-polyester kangas oli ennen kaikkea todella hyvän värinen, joten se oli pakko ostaa. Malliston takin materiaaliksi se soveltui täydellisesti. Takki on kokonaan vuoritettu ja sekä edessä että takana olkapäiltä laskeutuu kolme myötälaskosta. Olat viimeistelee osittain irralliset kolmiokoristeet. Etukappaleen leikkaussaumoihin on upotettu taskut ja hihoja koristavat kaistaleet on saatu leikkelemällä trenssin vyötä.

Siv: Valmistin t-paidan ensimmäisten vaatteiden joukossa. Olkasaumoissa olevien kolmiorakenteiden onnistuminen vaati huolellista kaavoittamista. Hiukan kiiltävästä harmaasta trikoosta valmistettusta paidasta nähdään tarkempia kuvia myöhemmin. 

Freja: Hame, jossa nahka ja paksuhko satiini yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi. Myös hameesta saadaan myöhemmin viikolla yksityiskohtaisempia kuvia. 

10.3.2011

My First Collection


Nyt heti alkuun. Blogin avautumisen kunniaksi, alkaa ensimmäisen oman mallistoni asukokonaisuuksista koostuva maraton. Huomisesta alkaen seuraavan kymmenen päivän ajan julkaistaan uusi asukokonaisuus ja käsitellään sen tarina. Suunnittelin ja valmistin muotoilijaopintojeni päättötyönä naistenvaatemalliston, jossa  yhdistyvät kokeilevat elementit ja kaupallisten vaatteiden vaatimukset.

Mallisto kuvattiin 3.3 Kuopiossa. Suuret kiitokset kaikille avustajille, erityisesti Malli Emiisa Knuutinen sekä meikkitaiteilija Taru Eskelinen/RipsiBar!


i & Minä

Vihdoin ja viimein! Jo kauan mielessäni ollut idea omasta blogista tai nettisivuista on vihdoinkin käynyt toteen. Nyt avautuu ensimmäinen oma blogini i & Krista Korkiakoski. Tästä päivästä lähtien, mielenkiintoisimmat työni sekä muita vaatetusalaan liittyviä vaiheitani, julkaistaan täällä. Kaikkien teidän kiinnostuneiden on nyt helpompi seurata työskentelyäni ja nähdä tuotoksiani.